Kööpenhamina - Göteborg - Tukholma 2018

Fillarireissu 2018 Kööpenhamina – Göteborg - Tukholma

Maanantai 6.8

Kööpenhamina – Båstad

Herätys kello 2.50 ei ole oikein inhimillinen, kun edellisenä iltana töissä meni lähelle iltayhdeksää, mutta eiköhän heräämisen tuska ole ihan ok suhteessa siihen, mitä on edessä – loma ja kesän fillarireissu!

Moottoritie Helsinkiin oli aamuyöstä autio ajella. Lentokentällä vein auton parkkitaloon, mistä tyttäreni sen päivällä kävisi hakemassa.

Lentokentällä kaikki sujui hämmentävän hyvin. Fillari oli pakattuna Suomen Urheilupyörästä saatuun pahvilaatikkoon, jossa joku Bianchin maasturi  oli aikanaan saapunut maahan. Avulias tyttö vei laatikon spesiaalitavaroiden tiskille, täyteen pakattu fillarilaukku meni tavallisten matkatavaroiden tiskille ja sitten vain turvatarkastuksen läpi toisen laukun ja etulaukun kanssa. Ei mitään ongelmaa!

Lento Kööpenhaminaan oli mukavan lyhköinen, mutta ehdin sen aikana sentään nukkua pikkuisen univelkaa kiinni. Perillä lentokentällä jännitti – kaksi vuotta sitten samassa paikassa fillari ja laukku jäivät yli vuorokaudeksi matkatavarahalliin tavarafirman lakon vuoksi – nyt kaikki meni kuitenkin vaivatta. Vartin sisällä minulla oli tavarat koossa ja alkoi fillarin kasaaminen ajokuntoon. Mittarin johto oli mennyt poikki, muita vaurioita ei kuljetuksesta tullut. Hallissa oli paineilmajohto renkaiden täyttämistä varten, mutta se oli rikki täsmälleen samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten! Helteessä renkaita pumpatessa (lennolla renkaiden täytyy olla tyhjät) tuli hiki ja lisäksi käsipumpulla pumpatessa sain väännettyä venttiilin sielun sen verran vinoon, että ilmat eivät pysyneet eturenkaassa. Sama hikinen urakka siis uudestaan toisen sisärenkaan kanssa (joka lopulta sekään ei pitänyt kunnolla).

Ulos kentältä hallin (kaksi vuotta sitten surullisen tutuksi käyneen) läpi olin jo ennen yhdeksää – komeaa, kun kaikki on alussa!

Vieraan, ison kaupungin läpi ajaminen retkikamojen kanssa ei ole varmaan kenenkään lempipuuhaa, mutta Google mapsin kanssa se sujui yllättävänkin hyvin. Yhtään en tiennyt, minne pitäisi mennä, mutta puhelin tankotelineessä vei erinomaisia pyöräteitä pitkin eteenpäin. Tuttuja maamerkkejä aina välillä, mm. Pieni merenneito, katujen vieriä, rantoja, toreja… Pysähdellä ei tehnyt mieli, liikkeelle täytyi päästä kunnolla. Retkitarvikekaupassa sentään poikkesin, kun se kohdalle osui ja jatkoin matkaa kaasupullo laukussa, lentokoneessahan sellaista ei saa kuljettaa. Sitten reitin varressa näkyi fillarikauppa ja poikkesin ostamaan uuden mittarin ja sisärenkaan. Kaveri kaupassa ei osannut ruotsia eikä englantia, jotenkin sentään selvittiin. Korttimaksu ei toiminut ja niin täytyi hakea pankkiautomaatilta Tanskan kruunuja. Vaihtorahaakaan ei kaupassa ollut, lopulta sain myyjän suostumaan 8 kruunun (1,15) euron alennukseen ja pääsin jatkamaan matkaa. Seuraavan kilometrin varrella olisi sitten ollut kaksi muutakin fillarikauppaa, en tiedä, olisiko asioiminen niissä ollut yhtä hankalaa.

Hyvät tiet veivät ulos kaupungista upealle baanalle aivan meren rannassa. Pyörätie kulki erillään autotiestä, tilaa, maisemaa… Sitten tie sukelsi varjoisaan metsään, koko ajan hyvä pinta, jopa huolelliset loivennukset rotvalleissa. Ei ihme, että pyöräilijöitä oli paljon – niin harrastajia kuin ennen kaikkea arkipyöräilijöitä.

55 mainion kilometrin jälkeen tulin Helsingöriin. Kaupunki tuntui olevan yksi iso viinakauppa ruotsalaisille, joita puolen tunnin välein kulkeva lautta kuskasi ostoksille. Lippukopilla myyjä kysyi, olenko matkalla Nordkapiin, ilmeisesti se oli retkipyöräiljöiden normaali kohde, ainakin nämä kollegat katosivat kokonaan siinä vaiheessa, kun minun tieni kääntyi sisämaahan Ruotsin länsirannikolta.

Ruotsin puolella oli olo melkein kuin kotona. Kävin ruokakaupassa ja koitin keksiä syytä pysähtymiselle, mutta kohta huomasin olevani jo laitakaupungilla menossa eteenpäin varsin sekavan tuntuista (navigaattorille toki täysin selvää) reittiä.

Sade alkoi, hämmentävää pitkän helteen keskellä! Ängelholm oli seuraava kaupunki, siellä kahvit. Samassa kahvilassa oli viiden nuoren miehen porukka, joista kahdella oli retkifillari, kolmella rullalaudat, ohitin heidät ennen iltaa, en oikein osaa kuvitella, miten heidän matkantekonsa sujui hurjaa harjua ylittäessä ennen Båstadia. Siinä nimittäin tosiaan oli harju – keskellä tasaista Skånea! - 237 m merenpinnasta eli heti ennen ja jälkeen harjun, leveyttä harjulla viitisen kilometriä. Mäki oli yksi kovin koskaan kiipeämiäni. Vanha postitie oli ihan nätti, mutta voimat eivät kerta kaikkiaan riittäneet kiipeämiseen sateen kastellessa polkijan. Alamäki takaisin meren rantaan oli sekin melkein pelottava, jarruttamatta en uskaltanut laskea, mutta sitten vastassa sentään oli leirintäalue ja niin märkä ja väsynyt mies sai tyytyväisenä laittaa telttansa pystyyn ja pestä kurat pois. Mieli tuntui vasta nyt hiljalleen asettuvan, perillähän tässä ollaan koko ajan!

Hyviä pyöräteitä mahtui ensimmäiseen ajopäivään 117 km.

Tiistai 7.8.

Båstad - Varberg

Aamuun oli hyvä herätä. Helle ei vielä ollut paahtava, tiet kulkivat Pohjanmeren rantoja – hyviä kestopäällystepolkuja välillä aivan rannassa, välillä rantametsiköissä. Merkittyjä reittejä on Ruotsissa paljon, sain seurata Göteborgiin asti pääpiirteissään Kattegattsledeniä tai sen kanssa lähes identtistä Ginstledeniä. Tien varsia ei tarvinnut ajaa juuri ollenkaan, ei myöskään hiekkaa. Lenkkeilijöitä oli liikkeellä jonkin verran, muuten oli hiljaista. 

 Halmstad oli sopivan matkan päässä aamupäiväkahvipaikaksi. Mukavia kahviloita löytyy joka kaupungista kuten mukavia kävelykeskustojakin. Eturengas tuntui vuotavan taas, fillarikaupasta sain uuden sisäkumin, jonka vaihdoin jossain puistossa taas hurjasti hikoillen rengasta pikkupumpulla pumpatessani.

Reitti kierteli rantoja – golfkenttiä toinen toisensa perään, autoista kohtuuttoman moni mersuja, fillareiden joukossa huomattavan paljon sähköavusteisia. Äveriästä seutua!

Helle alkoi olla todella kova, 30 astetta ylittyi ja voimat hupenivat. Jostain kyläkaupasta ostin limsaa, hyvältä maistui, mutta jano ei kyllä juurikaan hellittänyt.

Ruuan keittelin uimarannalla, missä väkeä oli aivan valtavasti. Merivesi oli lämmintä eikä virkistänyt pientä hetkeä pitempään. Ruuan syöminenkin oli lähinnä pakottamista, mutta kyllä se kuitenkin paransi oloa.

Mukavat reitit kulkivat seuraavaksi Falkenbergin kaupunkiin ja siellä juodun juotavan jugurtin ja limsan jälkeen loppupäivä sujui vallan mainiosti. Navigaattori oli useimmiten päällä ja sen opastusäänen ruotsin kielen lausuminen tuotti jatkuvaa huvia. Asiallinen naisääni nimittäin lausui jokaisen nimen juuri niin kuin se oli kirjoitettu. Ginstledeniin, jota pääsääntöisesti seurasin, tuli jostain syystä ylimääräinen a-kirjain: käänny vasemmalle, reitti GINASTLEDEN

- täsmälleen kirjoitetun mukaan lausuttuna!

Iltaan mennessä tulin Varbergiin, missä leirintäalue oli varsin vaatimaton, mutta riitti toki minulle. Emäntä esitteli keittopaikkoja ja minä kerroin, että pärjään kyllä omalla keittimelläni. Silloin kuulin, että Ruotsin metsäpalovaroitus pitää sisällään myös kaasukeittimet. Kaksi kertaa olin jo ehtinyt rikkoa lakia, jostain nettilehdestä kuin myöhemmin erään miehen saaneen grillaamisesta 10 000 kruunun sakot! Sittemmin huomasin, että jokaisen kunnan nettisivuille tuli näkyviin kielto kaikkinaisesta tulen tekemisestä. Isot metsäpalot olivat todella pelästyttäneet ruotsalaiset.

Illalla poljin muutaman kilometrin matkan keskustaan ja söin ravintolassa Caesar-salaatin muistellen, kuinka edellinen reissulla syöty Caesar-salaatti (Orissaaressa Virossa) johti ruokamyrkytykseen ja ankeaan ylimääräiseen ”lepopäivään” Pärnussa.

Yön nukuin ilman päälitelttaa, kuuma oli siltikin. Kilometrejä helteiseen päivään mahtui 129.

Keskiviikko 8.8.

Varberg - Göteborg

Minä pidän fillarireissujen aamuista. Tämäkin oli mainio: mukava tuuli vilvoitti, reitti kulki aivan upeasti rantakallioilla Varbergin linnoituksen ohi (siellä olisi pitänyt käydä. Aikaa olisi ollut, kun olisi vaan malttanut lukea oppaita tarkemmin). Reitti (Ginstleden ja Kattegattleden) veivät eteenpäin pikkuteitä tai melkein polkuja, asfalttipintaisia kuitenkin.

Vähitellen aamun viileys vaihtui paahteeseen, muuten miestä hemmoteltiin – tiet olivat hyviä, tuuli puhalsi sivumyötäisenä. Kahvit poikkesin juomassa 30 km kohdalla ja sitten tuuli vain parani ja pyörä kulki. Edes puskassa poikkeamiset eivät menoa hidastaneet, hikoilu huolehti nesteen poistosta!

Kungsbacka oli viimeinen taajama enne Göteborgia. Ostin kaupasta kylmän lounaan: tomaattia, kolmioleipää, jugurttia, banaanin. Ateria maistui torin laidassa, vettäkin oli tarjolla juomapulloon torilla seisovasta hanasta.

Loppumatka Göteborgiin kulki leppoisasti pientä tietä radan varressa. Kaupunkiin tullessa mittarissa oli 87 km, kello oli 14.30. Isossa kaupungissa täytyy olla iso leirintäaluekin ja sellainen Liseberg (samannimisen Pohjoismaiden suurimman huvipuiston vieressä) olikin. Vastaanotossa henkilökunnalla oli virka-asu, camping-korttikin vaadittiin. Asuntoautoja oli jonossa liki kymmenen, teltalle ja fillarille löytyi tilaa omasta alueeltaan, pensasaidalla erotetusta.

Kävin perusteellisesti suihkussa ja pesin vaatteita lavuaarissa. Sitten alkoi väsyttää aivan armottomasti ja kun kello ei ollut juuri mitään, nukuin teltassa pienet päikkärit, joista heräsin telttaputkien kilahteluun. Rinkkansa kanssa liikkeellä oleva tyttö laittoi telttaansa pystyyn vieressä ja pahoitteli, että oli herättänyt – mahdoinko kuorsata vai olinko vain unisen näköinen pistäessäni pääni ulos teltan ovesta.

Kaupunkiin oli matkaa viitisen kilometriä hyviä pyöräteitä (koko kaupungissa ei tarvinnut ajaa kadun vartta). Turistbyrå löytyi valtavan ostoskeskuksen uumenista, sieltä matkaan kartta, sitten kävelykeskustaan metsästämään pastaa. Italialaispaikka lupasi ottaa ruokatilauksia vasta klo 18, irkkupubista sen sijaan sain valtavan annoksen pasta carbonaraa. Kruisailin aikani kaupungilla, jälkeenpäin harmitti, miksi en käynyt

satamassa, mikä epäilemättä on Göterborgin omaleimaisin paikka. Tuhti pasta-annos pisti miehen haukottelemaan ja niin kiipesin hyvissä ajoin takaisin leirintäalueelle. Iltatoimissa koitin kuluttaa aikaa, kun ei millään kehtaa mennä kahdeksan aikaan nukkumaan!

Päivän kilometrit 104.

Torstai 9.8.

Aamulla Google maps kuljetti keskustan ruuhkat kiertäen hiljaisia pyöräpolkuja nätissä puron varressa. Sitten mäki alkoi nousta ja nousta... Pienin välitys putkelta ajaen toi johonkin lähiöön, jonka pihoja ja puistoja reitti kuljetti eteenpäin. Nousun jälkeen tultiin tietysti taas alas, Götajoen varteen. Joen yli kulki järkyttävän korkea silta rantakalliolta vastapäiselle, tuskin olisin selvinnyt! Pyörätie kulki joen varressa, mutta moottoritien ja junaradan myötä se oli kovin meluisa ja kun Kungsälvenin kohdalla oli ylitys, siirryin joen länsipuolelle. Paikalla oli myös komea Bohusin linnoitus, pitkään pohdin, malttaisiko poiketa, kun päivän oli vasta alussa. Onneksi poikkesin, eihän tässä kiire tässä ollut minnekään. Linnoitus oli todella mahtava, mukavaa oli kuljeksia torneja, käytäviä ja valleja.

Tie Götajoen länsipuolella oli rauhallinen ja alkumatkasta tasainen, mukavaa maaseutua. Jostain kyläkaupasta ostin rahkaa ja limsaa, sillä pärjäsi hetken matkaa. Lilla Edet oli seuraava taajama, sitä edelsi melkoinen mäki, sitten joen ylitse. En tiedä, mikä sai lankeamaan pizzan syömiseen, pari kertaa aiemmin olen tehnyt saman ja aina on ajaminen ollut sen jälkeen tukalaa. Mutta oli pizza toki maukas. Palasin takaisin joen länsipuolelle kanavasulun yli (Trollhättanin kanava on suurimmalta osaltaan yhtä kuin Götajoki, joissain paikoissa on rakennettu kanavaa ja sulkuja isojenkin laivojen kulkea Vänernin ja meren väliä). Tie muuttui ensin kumpuilevaksi, sitten mäkiseksi. Voimat alkoivat olla vähissä, mielessä pyöri, voisiko jostain oikaista, nukunko huonosti ilman uniapneakonettani, olenko vain kehnossa kunnossa...

Viimeinen nousu ennen Trollhättania oli todella kova nousu ja mahtava oli alamäkikin. Vastassa olivat upeat sulut ja joen lähtö, aivan mahtavaa. Lämpimiä ajatuksia kanttorillemme, joka oli hetken aikaa töissä Trollhättanin suomalaisessa seurakunnassa! Suomalaisiahan tällä seudulla on paljon, en kyllä osunut kuulemaan suomen kieltä.

Helle oli kova ja ajettu matka väsyssi. Jugurtti ja limsaa kävelykadulla, seurana velloi melkoinen joukko nuorisoa, ilmeisesti koulut olisivat kohta alkamassa, myös vartijoita näkyi paljon.  Houkutus kurvata leirintäalueelle ja jäädä kiertelemään Götajoen sulkuja oli kova, mutta jatkoin silti ja hyvä niin. Tie oli tasaista, tylsää ja helppoa, pieni lipsahdus kolmikaistaisen tien pientareelle, kun en huomannut ristelystä vanhalle tielle, sitten tie kääntyikin Grästorpiin (6000 asukasta). Leirintäaluetta ei löytynyt, Google maps yritti kyllä kovasti, mutta jatkuvasti olin vähän pielessä ja pari sataa metriä vaihtui puoleksi kilometriksi ja nuoli kääntyi ympräi ja näytti taas paria sataa metriä, kohta kilometriä… Lopulta oli pakko kysyä tietä ja löytyihän se - koulun pihan läpi uimahallille, jonka takapihalla oli ennestään yksi teltta pystyssä.

Ruokakauppareissulla poikkesin oluella korttelikrouvissa, muutama lapsi tuli juttusille, mutta väsyivät pian minun kehnoon ruotsinkieleeni. Illalla levitin karttani ja rakentelin mielessäni loppureittiä. Oli 38. hääpäivämme ja mukava oli seurata facebookista, että moni muukin oli iloinen siitä, että olemme naimisissa.

117 km

Perjantai 10.8.

Aamuyöstä satoi. Liikkeelle lähdin kovaan tuuleen pitkin aukeita peltoja. Tuuli riepotti pyörää, onneksi ei ollut vastassa. Pikkutiet toivat Lidköpingin kaupunkiin. Koitin kuluttaa aikaa, kävin kahvilla, istuskelin torilla ja hiljennyin kirkossa, kävin kaupassa. Hurjaan tuuleen ei yhtään innostanut lähteä, mutta kyllähän se siitä, kun liikkeelle taas pääsi. Tuuli oli tosissaan kova,  10-12 m/s jatkuvasti, puuskissa 27m/s! Myrsky heitteli pyörää, väänsi välillä väkisin keskelle tietä, välillä oli pakko jalkautua, onneksi tuuli ei sentään ollut vastainen!

Vähitellen tie muuttui kiinnostavammaksi, kun tulin Vänerniin pistävään niemeen. Niemen keskeltä

löytyi Kinnekullen mäki ja kuulemma ainutlaatuinen biotooppi, minä pyöräilijänä olin iloinen, että tie kiersi mäen ympäri matalampia seutuja. Asutus oli hyvin vanhaa, sekä muinainen, että historiaakin kirjoittanut 1000-1200 -lukulainen. Kirkkoja oli hämmentävän lähellä toisiaan, alle kymmenen kilometrin välein. Kummallisesta suomalaisesta perinteestä poiketen jokainen oli auki kulkijan poiketa. Lounaaksi söin kylmää pastasalaattia yhden kirkon pihassa, maistui. Näköala myrskyiselle Vänernille oli hieno, viimeistään näköalapaikalla ja sitten mukavassa Hällekisin taajamassa. Ostin kyläkaupasta taas kerran limsaa ja jugurttia. Grillitarvikkeet oli peitetty mustalla muovilla – metsäpalo pelotti edelleen.

Aukeilla paikoilla tuuli teki ajamisen vaikeaksi, metsäpätkillä se työnsi pyörää mukavasti sivumyötäisenä. Joka tapauksessa Mariestad tuli vastaa varsin helpon ajon jälkeen. Matkalla olin miettinyt, että jos mökki maksaa alle 500 kruunua, otan sen – no alle 600… Lopulta mökin hinta oli 650, mutta tuuli oli sen verran kova, että maksoin sen. Yhtään telttaa ei leirintäalueella ollut pystyssä – olisivatko tuulessa pysyneetkään!

Illalla aurinko laski kauniisti jo vähän tyyntyneeseen järveen. Loppureissu oli suunniteltu, mieli oli levollinen. Totesin taas kerran, että en ole mikään seikkailija – minun on hyvä olla, kun tiedän ainakin suurin piirtein, mitä on vastassa. Tuulisia kilometrejä kertyi 118.

Lauantai 11.8.

Aamuun oli ihana herätä. Aurinko paistoi, tuuli oli tyytynyt kohtuulliseksi, ja sängyssä nukuttu yö antanut hyvän levon. Aika lailla viivytellen sain itseni irti mökistä ja tien päälle.

Reitti vei aivan Vänernin rannassa (pieni ahnehdinta vei umpikujaan jonkun kesäpaikan pihaan), Torsön saareen johtava korkea silta antoi iloa siitä, että ei tarvitse ajaa sitä pitkin. Reitti vei kohtalaisen ison tien piennarta, liikkeellä olevista autoista hämmentävän moni kantoi mukanaan yhtä tai kahta maastofillaria. Sjötorpin kylästä lähti Götan kanava kohti Itämerta. Mielessä oli kahden vuoden takainen reissu Ruotsin itärannikkoa pitkin ja poikkeaminen kanavan ensimmäisellä Itämeren puoleisella sululla Memissä. Götan kanava on ollut pitkän erityissijalla ajatuksissani luettuani ties kuinka moneen kertaan Göran Schildtin kirjan Toivematka (Önskeresa) Tukoholmasta Ranskan kanavien kautta Välimerelle Daphne-veneellä. Götan kanava oli heidän ensimmäinen kanavakokemuksensa. Kovasti kutkutti ajatus kulkea vettä pitkin halki Ruotsin. Kajakkireissu?

Ruokakaupassa poikkeamisen jälkeen suuntavaisto heitti sen verran, että Google maps joutui tuomaan minut oikean tien varteen pieniä metsäteitä pitkin motocross-ratana toimivan santamontun lävitse. Mistä tuo kartta voi jokaisen polun tunteakin!

Vänern jäi taakse ja samalla alkoivat mäet ja asutus väheni. Maisema oli metsäistä, pari ruukkikylää katkaisi pitkät asumattomat taipaleet. Åtorpin kylässä tie vei tavattoman kauniin sillan yli, yhdessä taajamassa oli opasteita ja banderolleja kertomassa aiemmin ajetusta maastopyörätapahtumasta – siinä ilmeisesti selitys autojen mukana kuljetettuihin fillareihin.

Jossain vaiheessa taivas alkoi tummua ja ennen yöpaikkaani Fjugestassa alkoi rankkasade, ehti kyllä loppuakin. Leirintäalue toimi maauimalan yhteydessä ja sulki oviansa juuri kun ehdin paikalle.

Sade jatkui ja paheni illan ja yön aikana. Palelin iltatoimia hoitaessani ja palelin vielä teltassakin.

119 km

Sunnuntai 12.8.

On kesän kirkas huomen... Jo valkenee kaukainen ranta... jne laulut mielessä koitin nukkua mahdollisimman pitkään. Sateeseen ja 90 kilometrin matkaan ei ollut kiirettä. Huoneen seuraavasta yöpaikasta olin jo varannut, kuivaan ja lämpimään täytyi päästä!

Märkä teltta on kurja koota sateessa, aamupalaa on kurja syödä sateessa, liikkeelle on kurja lähteä sateessa… Liikkeelle päästyä ei sitten enää ollutkaan hätää, kosteus pysyi pitkään kurissa vaatteiden alla ja polkeminen piti miehen lämpimänä.

Örebro oli mukavan näköinen kaupunki (mikä ei olisi, Ruotsissa tietää, mitä saa tullessaan kaupunkiin!). Vietin pitkän kahvihetken nautiskellen lohibagelia. Moni viipyi minuakin pitempään, kahvilakulttuuri on aika lailla toinen kuin Suomessa.

Nettiä selaillessa löysi seurakunnan sivuilta suomenkielisen messun. Olisi ollut mukava poiketa, mutta kärsivällisyys ei riittänyt tappaa aikaa sateisessa kaupungissa vielä kahta tuntia, joten takaisin tien päälle!

Ajaminen oli kohtuullisen helppoa, mutta vähitellen kosteus ja vilu hiipivät vaatteiden alle, joten oli mukava tulla perille Arbogan pikkukaupunkiin. Varaamani huone osoittautui olevan moottoritien varressa motellissa. Alakerrassa oli ravintola, pihassa sähkötankkauspisteitä (14 kpl!) Tesloille. Huone oli siisti, näin iltapäivästä ei muita yöpyjiä luonnollisestikaan näkynyt. Levitin tavarat kuivumaan, aikamoinen sotku!

Tihkusateessa poljin kaupungille, missä korjailtiin juuri pois jonkin keskiaikatapahtuman jälkiä. Mukavan oloinen kaupunki ilman erityistapahtumaakin.

Huomenna pitäisi olla poutaa.

90 km.

 Maanantai 13.8.

Aurinko paistaa! Yön nukuin levottomasti, vaikka puitteet olivatkin hyvät. Aamiainen alakerran ravintolassa oli mainio, liikkeelle kelpasi lähteä tavarat kuivina. Aamu oli vielä viileä, mutta vähitellen aurinko jo lämmitti.

Tiet olivat hyviä, ilma oli hyvä, Köpingin pikkukaupunki hyvä aamupäiväkahvin paikka, hyvä meininki siis kaikin puolin. Västeråsiin tullessa oli tien varressa oikein kyltillä ilmoitettu cykelpumpa. Poikkesin ihmettelemään laitetta, vähän lisäilmaa ei olisi pahitteeksi. Koneen sielunelämä jäi minulle mysteeriksi, mutta sitten viereen poikkesi yksi pyöräilijä ja opasti tomerasti pumpun käyttöä!

Jäljellä oleva reitti täytti jäljellä olevia päiviä vähän niukasti, joten yritin kuluttaa aikaa mahdollisuuksien mukaan. Västerås oli mukava kaupunki, viivyin pitkään Vallabyn hienossa ulkomuseossa (yhdessä rakennuksessa oli mainio ”kadonneiden” sanojen museo). Puhelimesta katselin, kuinka Moona pääsi lavalle isänsä keikalle Flow-festareilla.

Enköpingissä tulin sitten Mälarenin rantaan. Leirintäalueelle ei ollut pitkää matkaa, joten poikkesin oluella ravintolassa, missä oluthanoja oli parisen kymmentä! Osuin tuurilla varsin mukavan makuiseen IPA:an

Haikein mielin laitoin teltan pystyy leirintäalueella, seuraava yö olisi Tukholmassa ja sitten reissu olisikin ohi. Uimaan olisi tehnyt mieli, mutta rantaa kansoitti ainakin pari sataa valkoposkihanhea, joiden sekaan en rohjennut mennä. Yöksi linnut katosivat, mutta palasivat mahtavalla kohinalla aamulla.

Istuskelin laiturilla katselemassa auringon laskemista Mälarenin taakse, kun joku mies kysyi: - Oletko suomalainen? Kaveri kertoi tulleensa Ruotsiin jo 60-luvulla, nyt oli jäämässä eläkkeelle rikkonaisen elämän (työ- ja muun elämän) jälkeen ja oli palaamassa Suomeen. Asunnosta mies oli häädetty ja jäljellä olevat pari viikkoa ennen eläkkeen alkamista hän vietti kavereiden nurkissa tai täällä leirintäalueella. Kaverilla oli kitara olalla, kertoi isänsä olleen saksofonisti ja kapellimestari. Itse ei oikein ollut oppinut soittamaan, kun harjoitellessa kaikki oli ollut isän mielestä aina väärin. Kitaran epävireinen rämpytys kuului vielä auringon laskettua.

103 km.

Tiistai 14.8.

Aamu oli kaunis, mutta hyvin kylmä. Lahden päällä leijui paksu sumu, jonka keskeltä valkoposkihanhet palasivat hallinnoimaan rantaa.

Eteenpäin Google mapsin kanssa. Useimmiten olen siihen oikein tyytyväinen, mutta nyt en ymmärtänyt koneen logiikkaa. Lyhin reitti vei hiekkatielle, se oli toki ihan normaalia kaupungeista ulos ajettaessa, mutta sitten vastaan tuli yhä pienempiä metsäteitä, oikeastaan polkuja, ohi kahdesta sulkupuomistakin. Lopuksi reitti tuli junaradan varteen, missä kehno huoltotie tai oikeastaan ura. Lopulta tulin pieneen Grillbyn taajamaan, mistä navigaattori näytti eteenpäin yhtä kummallista reittiä kuin sinne astikin. Minä siirryin kuitenkin kartankin tuntemalle tielle. Liki 10 kilometriä tuli turhaa kiertoa, aikaa ja hermoja kului huomattavasti kilometrejä enemmän.

Nyt tie olikin taas vaivatonta, sopivan pieniä teitä riitti vielä näinkin lähellä Tukholmaa.

Isoihin kaupunkeihin ajaminen yhtä lailla kuin niistä pois pääseminen fillarilla ovat aina olleet yhtä painajaista, onneksi on Google maps! Navigaattori toi oikein mukavasti pyöräteitä, kunnes vastaan tuli rakennustyömaa, jota ei kohtuudella pystynyt kiertämään. Toiveita herättäneet Stockholm Centrum kyltit katosivat pitkäksi aikaa ja lopulta tulin kaupunkiin melkein pohjoisen suunnasta, vaikka tulosuunnan piti olla lounainen! Joka tapauksessa ihan Ok reittiä pitkin pyöräteitä. Keskustassa tilaa oli aika niukasti fillarille retkikamppeet päällä, kurvasin kuitenkin kuninkaanlinnan eteen ottamaan kuvan Facebookiin ketomaan, että urakka oli hoidettu!

Pyöriä oli liikkeellä valtavasti. Vähän aloin jo ymmärtää pyörävihamielisyyttä – vauhdit olivat todella kirjavia ja jokainen tietenkin ajoi omasta mielestään sitä oikeaa nopeutta. Mummuja kassit ohjaustangossa, maantiepyöriä ja fixejä sujahtelemassa valtavaa vauhtia ja yhtä nopeat, mutta vaikeasti ennakoitavat sähköavusteisten fillarien liikkeet, joita kuskit eivät hallinneet ollenkaan hyvin kuin nuo urheilullisempien pyörien ajajat.

Jätin suurimman osan tavaroista Vikingin terminaaliin. Laivaa kuulutettiin lähtöön, mielelläni olisin jo itsekin lähtenyt, vielä vuorokausi Tukholmassa ei oikein innostanut.

Varaamani kaupungin halvin majapaikka oli jännä itsepalveluhotelli, missä huone oli pieni ja ikkunaton. Kaikki tarpeellinen toki löytyi, vaikka tuskaisen kuuma huoneessa oli.

Kaupungilla oli käynnissä Stockholm Kulturfestival, jonka aikaan olimme vaimonkin kanssa liikkeellä joku vuosi takaperin. Ilmaistapahtumia ja ihmisiä riitti. Kiertelin parissa konsertissa ja akrobaattinäytöksessä, Strömmenissä valmisteltiin jotain spektaakkelia, en jaksanut odottaa. Ilta hämärsi sen verran, että valottomalla pyörällä oli vähän noloa liikkua. Kaiken kaikkiaan moodin vaihto tien päältä kaupunkifesatreille ei oikein onnistunut, vaan poljin hiljalleen keskustasta hotellille.

118 km.

 

Keskiviikko 15.8.

Aamupäivän kiertelin Djurgårdenin rantoja, ostin T-paidan huomattuani, että laukuista ei löytynyt yhtään sellaista, jota kehtaisin pitää laivalla päälläni, seurasin pari Kulturfestivalin tapahtumaa – kaiken kaikkiaan laivan odottaminen meni ihan mukavasti.

Mukavasti meni laivassakin – fillari paikalleen tyhjän autokannen halki, suihku hytissä, hyvää ruokaa… Hyvästejä reissulle, hyvästejä kesällekin.